Joukkoliikenteen alkuaikoina matkustaminen oli ylellisyyttä, johon kaikilla ei ollut varaa. Työmatkat olivat lyhyitä ja tehtiin vielä 1800-luvulla yleensä jalkaisin. Kaupungin halki pystyi kävelemään tunnissa.

Kaupunki kasvoi ja välimatkat työpaikkojen ja kotien välillä pitenivät. Työväestö suhtautui aluksi epäillen joukkoliikenteeseen ja piti sitä herrasväelle tarkoitettuna. Tilanne muuttui vähitellen kun matkalippujen reaalihinta laski vuodesta 1915 alkaen.

1900-luvun alkupuolella Helsingin ympäristöön perustettiin huvilayhdyskuntia vauraalle keskiluokalle, joka tarvitsi hyviä liikenneyhteyksiä Helsingin keskustaan. 1920-luvulta alkaen joukkoliikenne kehittyi tekniikan myötä yhä monipuolisemmaksi. Raitioliikenteen ohella esikaupunkeihin liikennöi linja-autoja ja paikallisjunia.

Omnibus Oy, kuvassa edesmenneenTapio Kontuniemen faijan faija (stadiks) päätepysäkillä Puotinkylässä. Bussiemännät kuuluivat silloin "luontaisetuihin". Historia toistaa itseään; Helsingin Bussiliikenne Oy perustettiin 1.1.2005 STA Oy:n ja Helsingin Bussiliikenne liikelaitoksen fuusion myötä.

Helsingin Bussiliikenne Oy:n henkilökunta JHL on perustettu 14.11.1938.
Nimi tietenkin on hieman vaihdellut ajan myötä.

Linja-autoliikenne alkoi 1920-luvun alkupuolella. Yksityiset liikennöitsijät hoitivat linja-autoliikenteen keskustan alueella ja esikaupungeissa.

Vuonna 1925 maistraatin ohjesäännössä määriteltiin autobussi autoksi, jolla kuljetetaan kerralla enemmän kuin seitsemän henkeä. Sen pituus sai olla enintään seitsemän ja leveys 2,1 metriä. Maistraatti myönsi liikenneluvat ja poliisi määräsi pysäkit kaupunkialueella. Suurin nopeus valoisana aikana oli 25 kilometriä tunnissa, pimeällä ja sateessa 20 kilometriä.

Helsingin Raitiotie- ja Omnibusosakeyhtiö hoiti yksinomaan raitioliikennettä vuoteen 1936, jolloin se aloitti myös bussiliikenteen. Sotien aikana ja jälkeen käytettävissä oli vain vähän busseja. Raitiovaunujen hankintaa pidettiin ensisijaisena. Uutta bussikalustoa alettiin hankkia vasta vuonna 1948.

Vuonna 1966 Helsingin kaupungin liikennelaitoksen linjoilla ja yksityisillä esikaupunkilinjoilla otettiin käyttöön postinumeroihin perustuva linjanumerointi.

Sähköllä kulkeva johdinauto eli trolleybussi kehitettiin jo ennen toista maailmansotaa. Liikennöinti edellyttää hyväkuntoista katuverkkoa.

Johdinautolinja 14 toimi Helsingissä vuosina 1949-74. Lopullinen päätös johdinautoista luopumisesta tehtiin 1980-luvulla. Niistä päätettiin luopua kokonaan, koska kalusto oli kovin kulunutta ja ajojohdot olisi pitänyt uusia. Ne tarvitsivat myös oman henkilökunta- ja  huoltojärjestelmän, jota pidettiin liian kalliina.

Helsingin kaupunki kasvoi alueellisesti toisen maailmansodan jälkeen. Suuri alueliitos toteutettiin vuonna 1946. Helsingin Raitiotie- ja Omnibusosakeyhtiö kunnallistettiin vuonna 1945 ja sen nimeksi tuli Helsingin kaupungin liikennelaitos. Joukkoliikenteen kehittäminen oli liikennelaitoksen tärkein haaste. Esikaupunkiliikenteen ongelmat piti ratkaista.

Joukkoliikenne uusiin lähiöihin järjestettiin joko bussilinjoilla tai runkolinjaliikenteenä yhdistämällä raitiovaunu- ja bussiliikenne. Liikennelaitoksen matkustajaluvut kasvoivat 1960-luvun alkuun asti.

Matkustamista helpotettiin yksinkertaistamalla maksujärjestelmää. Nykyinen seututariffi otettiin käyttöön vuonna 1986. Siihen kuuluva pääkaupunkiseudun Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan sisäiset linjat, kaikki seutulinjat sekä lähiliikennejunat.

Liikennelaitos hoitaa raitioliikennettä, bussiliikennettä ja metroliikennettä.

Helsingin liikenne vilkastui huomattavasti jo 1920-luvulla. Automobiilit, moottoripyörät ja linja-autot täyttivät kadut, mutta niiden joukossa puikkelehti vielä melkoisesti hevospelejä. Samaan aikaan lisättiin myös raitioliikennettä. Teitä ja katuja levennettiin ja uusia yhdysväyliä avattiin.

Myös raitiovaunujen sisällä alkoi olla tungosta 1930-luvun lopulla. Kaupungin väkiluku oli kasvanut edelleen, mutta uutta kalustoa ei ollut saatu yli kymmeneen vuoteen. Tungos raitiovaunuissa ja pysäkeillä jatkui sotavuosina ja sen jälkeen.

Yksityisautoilun lisääntyminen 1950-luvulta alkaen pahensi liikenneruuhkia kaupungissa. Matka-ajat pidentyivät ja joukkoliikenteen kannattavuus laski. Liikenneonnettomuuksiakin sattui enemmän kuin ennen. 1960-luvulta alkaen kaupunkiin alettiin rakentaa uusia väyliä, moottoritieosuuksia, eritasoliittymiä, liikenneympyröitä ja pysäköintialueita. Kaupunkikuva muuttui nopeasti.

Sotien jälkeen linja-autoliikennettä vaikeutti pitkään kalustopula, minkä vuoksi liikenne esikaupunkeihin järjestettiin runkolinjaliikenteenä vuodesta 1955 yhdistämällä raitiovaunu- ja bussiliikenne. Runkolinjan päätepysäkki oli Ruskeasuolla, josta bussit jatkoivat lähiöihin. Liikenne ei kuitenkaan ollut sujuvaa, koska raitiovaunut olivat liian hitaita. Avuksi lähiöiden liikennepulmiin saatiin yksityisiä bussilinjoja. Runkoliikennettä jatkettiin vuoteen 1958, jonka jälkeen liikenne esikaupunkeihin hoidettiin busseilla.